Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Uusi Suomi uutisoi, että Leaf lakkauttaa Suomessa Sisu-pastilleja valmistaneen tehtaansa. Jos siis Suomessa tämän jälkeen vielä löytyy sisua, se on ulkomaalaista alkuperää. Voisiko symbolisesti kurjemmaksi mennä, vaikka 130 työntekijänkin työpaikan menetys on pahaenteinen uutinen sekin?
IS uutisoi TS:ään pohjautuen ilmiömäisestä tankkauksesta Turussa. Alkuperäisessä TS:n jutussa oli kuultu, että oli nähty yksi tankkaaja ABC-asemalla ja lisäksi liitetty kuva toisen aseman RE85-pumpusta. Haastatellun ammattikoulun opettajan lausunto etanolin syövyttävyydestä "Mitään pitkäaikaiskokemuksia siitä, tuleeko vaurioita, ei kuitenkaan vielä ole." olikin jo IS:ssä muuttunut moottorin...
Järvenpää-päivä on Järvenpää-seuran järjestämät ohjelmalliset markkinat äitienpäivän aattolauantaina, siis tänä vuonna tänään. Tilaisuutta suosi raikkaasti puuskainen pilvinen sää +7 °C lämpötiloineen.JärPS oli mukana kuvassa Jannella vahvistuksinaan kansanedustajat Kauko Tuupainen ja Jussi Niinistö. Ja oli siellä muitakin, kuten oheinen kuvasato kertoo. Puolueet palvelivat yhteistoimin kävijöitä...
Kreikassa näyttää Wikipedian tietojen perusteella päässeen Kultainen koi (Χρυσή Αυγή) -puolue parlamenttiin ja sen ohjelmassa kerrotaan olevan mm. rasismi. Ohitan tässä kokonaan sen mahdollisuuden, että kyse olisi väärästä tiedosta ja siirryn tarkastelemaan rasismia demokraattisena aatteena. Jos kansasta vaikkapa 7% on sitä mieltä, että he ovat rasisteja ja siksi he äänestävät rasistista...
Julkinen tiedotusvälineistö on luonut mieleeni ajatuksen "Naiset ensin - paitsi ei pakolaiseksi Suomeen". Erityisesti tässä muistuu mieleeni HeSan julkaisema Karin piirros, jossa sairaalan lastenosastolla oli sotaa pakoon tullut iso, parrakas ja maastopukuinen roikale.Tilastokeskus antaa tietoja ihmisten äidinkielistä, joten valikoin sieltä kaksi maahantulevaa kieliryhmää: ryhmään yksi tuli niitä...
Tasavaltamme uudesta presidentistä, Sauli Niinistöstä, on julkaistu virallinen kuva. Varsinkin värillinen versio näyttää lehdistössä olleisiin Niinistön kuviin verrattuna käsitellyltä tai muokatulta. Ehkäpä se on nykyajan tunnelmaa, että digivalokuvan ominaisuudet ovat digitaalisesti synnytettyjäkin? Itse olisin pikemminkin pyrkinyt lisäämään charmautta hiuksiin ja ehkä valaistuksellakin...
Tilauslento AXE 3810 Pisasta Vantaalle teki tänään 26.4.2011 hätälaskun Milanoon. Syynä oli vanhemman mieshenkilön vakava sairauskohtaus. Matkalla mukana olleet kaksi lääkäri ja lentokoneen henkilökunta pyrkivät elvyttämään kohtauksen saanutta vanhempaa mieshenkilöä. Potilas jäi Milanoon ja lento saapui Vantaalle n. 2 tuntia myöhässä klo 15.10.Tämän amatööriuutisen tiedot on saatu...
EU:n poliisivirasto Europol on julkaissut vuosittaisen terrorismiraporttinsa. Vuoden 2012 raportti käsittelee edellisen vuoden tapahtumia.Myös YLE uutisoi asiasta pistäen suuren painon sille, mitä ei ole tapahtunut: "Euroopassa ei tehty viime vuonna yhtään al-Qaida-sidoksista, jihadistista tai uskonnollisesti värittynyttä terroritekoa."Kuten useimmat tietävät, se mitä ei ole tapahtunut, ei...
Muistelen, miten Pertti "Spede" Pasanen teki aikoinaan tv-toimittajan ominaisuudessa haastatteluohjelman mäkihypystä. Toimittaja Pasanen oli hyvin aiheeseensa perehtynyt, mutta ohjelman jälkeen tuli vähän hölmö olo: eihän siinä ollut yhtään vitsiä. Ei ole tässäkään kirjoituksessa.Minua on viime aikoina ihmetyttänyt meihin perussuomalaisiin kohdistuva vihapuhe. Ei niin, etteikö...
Voiko nuorisokulttuurin nimissä esitellä mitä tahansa?http://nk.gruppo.fi/public/index.php?title_id=2174&qs=cGVyc29uX2lkPTEzMD...Kenen vastuulla tämän videon levittäminen oikein on? Eikö poliisi voi puuttua, jos Nuorisoasiankeskuksessa ei ymmärrys riitä? Vai leimataanko kriitikot rasisteiksi? Ainakin minulle tuossa on nuorisokulttuuria enemmän kuin minä haluan. Lisäys: palautetta videon...
Sain sähköpostia aiemmin minulle tuntemattomalta O-J Palonevalta. Viestin sisältö ei vaikuttanut kovin henkilökohtaiselta, joten lainaan tähän alkua ja loppua:Terve Risto! Uskon, että Uudessa Suomessa on alkanut virkamieskokoomuslainen kevätsiivous, jolla rumat demokraatit, pääasiassa perusuomalaiset, haravoidaan juhannukseksi pois Suomen sananvapauden nurmikolta. Kohta horsmalaisilla ei...
Pistinpä ilolla merkille, että Puheenvuoron Urantia- ja tiedeasiantuntija Stefan H. Tallqvist oli ottanut yhden ideani jatkokehittelyyn. Minullahan on paha tapa saada ideoita sellaisista aiheista, mistä en itse mitään hyödy, usein en edes tiedä. Joskus nuorempana sain jopa Keksintösäätiön apurahan eräälle huonekalujen joustoon liittyvälle idealleni.Puheenvuorossa ei näy idealaatikkoa, joten eräs...
Sattui ikävä tapaus, kun menin vitsailemaan. Kuva 1 kertoo yläosassaan Helena Erosen "Syyntakeettomuus"-blogikirjoitukseen heittämäni kommentin. Ihan totta -kohtaan asiat pitävätkin kutakuinkin paikkansa. Jatko on pääosin huonoa huumoria.Mitään suurta taka-ajatusta minulle ei ollut, jos nyt ei hieman takaraivossa häivähtänyt, että Puheenvuorossa on todellakin joku, joka on ilmoittanut Erosen...
Tehdään oletus, että saat kutsua kenet tahansa suomeksi kirjoittavan kirjoittamaan vähintään yhden lastun Puheenvuoroon ja osallistumaan keskusteluun. Koska aion kettuilla päätoimittajalle toiste, rajataan vielä Puheenvuorosta poistetut pois tästä.Kenet kutsuisit?
Björn Wahlroos on todennut, että eläkeläisten elinajanodote on lyhyempi kuin keski-ikäisten ja tämän tulisi näkyä äänioikeudessakin. Linkki IS:ään.En ole ihan samaa mieltä, mutta ihailen ensiksikin hänen älyään ja toisekseen sitä, että hän sanoo mitä ajattelee. Äly tulee mielestäni esille niin koulutuksessa kuin varallisuudessakin. Ei kait rahaa tyhmille kerry? Jos sitten analysoi hieman...
Risto Jääskeläinen
Järvenpää
Perussuomalaiset
FK. Olen eräs Uuden Suomen viimeisistä tilaajista. Tämän lisäksi olen vallaton O-JP-luokiteltu kirjoittaja, tyylilajina mm. aikido. PS 1.11.11 rjaaskel ät saunalahti piste fi
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?